Suomalainen yhteiskunta on kehittynyt valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana, ja varsinkin digitalisaatio on otettu Suomessa laajalti käyttöön. Se on näkynyt monen perinteisen palvelun näivettymisenä, mutta myös monien uusien palveluiden syntymisenä nimenomaan digiin. Voimme nykyään ostaa vaikka auton netissä käymättä autoliikkeessä, ja voimme löytää kaikki meille avautuvat virolaiset nettikasinot ja tuoda sieltä mahdolliset voitot verovapaana omalle pankkitilille, mutta eniten digitalisaation on tuonut muutoksia arjen ja viikonlopun eroon, ja vapaa-ajan määrään.
Digitalisaation, netti, mobiilisovellukset ja yhteiskunnan muutokset ovat tehneet sen, että kaupat ja isot liikkeet ovat avoinna lähes joka päivä samalla tavalla. Se vanha ero arjen maanantaista perjantaihin ja viikonlopun lauantain ja sunnuntain välillä alkaa olla historiaa – ja jokainen päivä alkaa olla toistensa kopioita.
Arkiviikon ja viikonlopun tilanne
Menneiden vuosikymmenten kehitys yhteiskunnassa on muokannut arkea ja yhteiskuntia kovalla kädellä. Se on myös muokannut palvelurakenteet entistä joustavimmiksi. Etätyöt, lyhennetyt työviikot, liikkeiden aukiolot, mobiilipalvelut ovat kaikki tuoneet osansa siihen, että vanha ajattelu arjesta työaikana ja viikonloppu vapaana ovat aika pitkälti nimenomaan sitä vanhaa ajattelua. Nykyään töitä tehdään aivan eri lailla kuin tuolloin teollisena aikana, jolloin nykyinen arjen ja viikonlopun välinen ajatusmalli saatiin tuota yhteiskuntiin. Nyt kun vapaa-aika vain lisääntyy, tulee tämä arjen ja viikonlopun ero häviämään lopullisesti.
Kun vielä Euroopasta kuuluu jo ajatuksia nelipäiväiseen työviikkoon tai peräti kolmepäiväisestä työviikosta, ollaan menossa kohti seuraavaa vapaa-ajan vaihetta – liika vapaa-aikakaan ei ole hyväksi, varsinkin jos eurooppalaisittain mennään edelleen eteenpäin minä-ajatuksella, eikä osata palata siihen me-ajatteluun, joka on kuitenkin tärkeä kokonaisuuksien hallinnan kannalta.
Aikuiset katsovat entistä enemmän suoratoistoa
Muutama vuosi sitten puhuttiin, että televisio on kuolemassa. Silloin puhuttiin ja kirjoiteltiin, että ihmiset eivät enää ostaisi televisioita, vaan he alkaisivat katsoa television ohjelmia tietokoneilta. Kävikö näin? Ei. Itseasiassa varsinainen television katseluun käytetty aika on lisääntynyt. Tämä lisääntyminen on aivan suoraan seurausta sitä, että sitä vapaa-aikaa on aikuisilla käytettävissä entistä enemmän. Se vain, että televisiosta katsellaan nykyään aivan erilaisia ohjelmia – tai tarkemmin ohjelmia katsotaan juuri silloin kuin halutaan, ja juuri niitä ohjelmia mitä halutaan.
Televisiosta on tullut suoratoistokanavien ja palveluiden monitori, joka mahdollistaa erilaisten ohjelmien ja sarjojen ja elokuvien katselun koska vain 24/7 – ja tämä on käytännössä tappanut kaikki videovuokraamot ja vastaavat. Nykyään ihmiset maksavat muutaman euron kuukaudessa per kanava/palvelupaketti ja saattavat helposti maksaa yli 100 euroa kuukaudessa jopa kymmenestä eri palvelupaketista, joita kukaan ei ehdi katsella kaikkea – mutta kun valinnanvaraa on, niin miksipäs ei. Suoratoisto itsessään on ollut nyt tarjolla muutamia vuosia, mutta sekin on kehittyvässä aiheessa edelleen – kilpailu on kovaa ja parhaista ohjelmista, näyttelijöistä, käsikirjoittajista ja tuottajista käydään kovaa kilpailua. Lisäksi on jo nähtävillä seuraavan tason viihde, missä todellisuus alkaa sekoittua näyteltyyn viihteeseen ja mukaan tulee lisättyä todellisuutta – tämä tulee jo nyt esille uudessa MTV:n uutishuoneessa Vallilassa.
Pelaaminen ja vapaa-aika
YLi 50 % suomalaisista aikuisista pelasi jo vuonna 2022 jotain digitaalista peliä aktiivisesti – pelaamista voi harrastaa nykyään missä vain, ja kaikki ovat sopeutuneet siihen, että aikuisillakin on se älypuhelin koko ajan mukana ja useimmiten vielä myös käytössä.
Digiajassa eli nykyajassa voi suurin piirtein kaiken tehdä joko omalta kotikoneelta tai siinä sohvalla omalla älypuhelimella. Viihteeseen voi hakea vinkkejä nettisivustoilta, mutta kaiken pelaamisen ja viihteen ohella on hyvä muistaa myös pitää taukoja, ja vaikka lähteä puolen tunnin kävelylle. Tai vähintäänkin venytellä kunnolla ja vaikka soittaa kaverille, tai vielä parempi – lähteä käymään kaverin kanssa kahvilla. Pelaamaan voit palata sitten huomenna tai joku päivä, ja sen uuden televisiosarjan katsomisen voit aloittaa vaikka viikonloppuna.